sunnuntai 7. joulukuuta 2014

6 luukku

Fairyn kuulumiset

Fairyllä oli tämä viikko aika kevyt, parina päivänä juoksutusta/ irtona juoksemista kovalla kentällä. Yksi kerta vähän ratsastusta vaatimatta mitään kentällä. Perjantaina oli kuitenkin taas maneesilla estevalmennus. Tällä kertaa meillä oli uusi valmentaja. Fairyn kanssa mentiin itsenäisesti verkka niin että poni liikkui kunnolla eteen. Aloitettiin tunti kolmikaarisella kiemurauralla, jossa oli keskihalkaisijan päällä kaksi kavalettia. Tehtävä tehtiin harjoitusravissa hitaassa temmossa. Seuraavaksi tehtiin puomien välissä käyntiin siirtyminen, tämä oli aika vaikeaa,vaikka Fairy siirtyy yleensä helposti käyntiin. Puomien väli oli vain 6 metriä.





Seuraava tehtävä olikin jo huomattavasti vaikeampi!


S-kiemuraa mentiin niin että tehtiin välissä aina voltti. Eka este meni hyvin. Toisella poni oli aivan pohkeen takana ja tuli pohjetta vasten ja jouduin kääntämään vain yhdellä ohjalla. Joten viimetipassa poni kielsi esteen. Uusi yritys ja nyt poni tuli ihan ok, vaikkei vieläkään mennyt pohkeesta sivulle tai eteen. Tokalla radalla poni meni jo ihan kivasti, mutta aika laiskasti..



Tätä rataa tultiin ainakin kerta. Meni ihan ok. vitoselle tuli hyvä hyppy.




Seuraavaksi tultiin aika monen estee rataa.





 Lopuksi verkkasin vielä ponin reippaassa ravissa pyöreäksi, nostin muutamat laukat kun se oli niissä tosi tahmea.

Lauantaina menin kevyesti askellajit läpi kentällä ilman satulaa. Poni toimi todella hyvin ja lähti heti pohkeesta eteenpäin! Sunnuntaina se kävi pienellä lenkillä didin kaverina. Ens viikolla taas estevalmennus ja varmaan maastoilua luvassa.